perjantai 1. maaliskuuta 2013

Vaikuttavaa coachingia


Ihana aloittaa blogi juuri tällä aiheella, koska ilman coachingin avulla tekemiäni oivalluksia en todennäköisesti olisi tätä edes kirjoittamassa! Tänään on ensimmäinen päiväni yrittäjänä. Tunne on huikea, koska päätöstä hypätä tuntemattomaan on edeltänyt melkoinen määrä ajatustyöskentelyä ja konkreettisia tekoja tavoitteeseen pääsemiseksi.
Ja mistä tämä kaikki sitten alkoi? No ihan vain siitä, että muutama vuosi sitten eräässä coaching-valmennuksessa valitsin intuition saattelemana aiheekseni: ”Mikä minusta tulee isona?” Siinä vaiheessa unelmani oli joskus tulevaisuudessa päästä yhdistämään työssäni niitä asioita, jotka tuottivat itselleni paljon iloa. Minulla se tarkoitti erityisesti muiden auttamista ja liikuntaa. Olin kuitenkin hieman skeptinen uuden alun onnistumisen mahdollisuuksista ja jo vuosia finanssialalla työskennelleenä koko ajatus alanvaihdosta suorastaan vähän pelotti.
Usean coaching-tapaamisen aikana hyppääminen tutusta, turvallisesta ja vakituisesta työpaikasta yrittäjäksi alkoi kuitenkin pikkuhiljaa tuntua pelkän unelmoinnin sijasta ihan toteuttamiskelpoiselta ajatukselta. Huomasin, että pystyn vaikuttamaan itse tulevaisuuteeni enemmän kuin olin aiemmin ajatellutkaan. Konkreettisia toimenpiteitä tarvittiin kuitenkin paljon, koska muutos edellytti myös uudelleenkouluttautumista. Opiskelu työn ohessa ja lapsiperheen arjessa sujui kuitenkin mukavasti, koska coaching-keskusteluissa konkreettiseksi muotoiltu tavoite oli niin vahvasti ajatuksissa. Tarvittavat välitavoitteet toteutuivat yksi toisensa jälkeen, ja hups: tässä sitä nyt sitten ollaan!! Ja onnellisten yhteensattumien takia vieläpä paljon aikaisemmin kuin osasin edes kuvitella.
On upeaa päästä jatkossa coachina auttamaan myös muita muutosten toteuttamisessa. Olipa kyse sitten pysyvästä painonhallinnasta, työn ja perhe-elämän yhteensovittamisesta, liikunnan integroimisesta miellyttäväksi osaksi arkea, terveellisempien ravintotottumusten omaksumisesta tai vaikka työuran uudelleen järjestämisestä, coaching auttaa tekemään unelmista totta! Unelmat konkretisoidaan ensin tavoitteiksi, ja tavoitteisiin päästään tekemällä muutoksia toiminnassa. Askel askeleelta lähestytään kohti päätavoitetta. Yksin reittiä unelmista tosiksi on usein haastavaa toteuttaa, mutta hyvän coachin tuella ensin lähes mahdottomiltakin tuntuvat asiat todella muuttuvat. Tämän tiedän nyt kokemuksesta.
Yritykseni Hyvinvointiluotsi Oy tukee henkilökohtaisen hyvinvoinnin lisäämistä useasta eri näkökulmasta. Fyysisen kunnon ohella fokuksessa ovat erityisesti ajatukset. Liikunnallisempaan elämäntapaan siirtymistäkään ei tapahdu ilman ajatustapojen muutosta. Ennen ensimmäistä siirtoa kannattaakin kaivaa omat todelliset motivointitekijät ja tavoitteet coachin avustamana kunnolla esille, jotta haluttuihin tuloksiin päästään varmemmin.
Tulen nyt alkuun toimimaan pääsääntöisesti henkilökohtaisena hyvinvointivalmentajana, mutta suunnitelmissa on laajentaa toimintaa myös yritysten henkilöstön hyvinvointipalveluihin. Ja pienryhmävalmennuksista tiedossa on ainakin juoksuharrastukseen innostavaa Juoksuluotsia ja pysyviin elämäntapamuutoksiin tähtäävää Painonhallintaluotsia J Lenkkipolun lisäksi työskentelen ihanalla vasta-avatulla Arbormea Studiolla.
Tässä blogissani tulen jatkossa kirjoittelemaan kaikkea mukavaa liittyen kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin. Aiheita tulevat olemaan mm. liikunta, ravinto, vuorovaikutus, rentoutuminen, positiivisen ajattelun merkitys, jne. Ja tietenkin myös paras keino tavoitteiden saavuttamiseksi - eli coaching. Tervetuloa mukaan inspiroitumaan hyvinvoinnista!
Sini