sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

Löydä rohkeutesi muutoksen tekemiseen

Kaipaatko elämääsi muutosta? Haluaisitko tehdä enemmän itsellesi merkityksellisiä asioita – ehkä jopa työksesi? Mitä muutoksen tekeminen edellyttäisi?

Kun vuosi sitten siirryin yli 15 vuotta kestäneestä vakituisesta työsuhteesta toteuttamaan omia intohimojani yrittäjänä, sain vähän joka suunnalta kuulla olevani rohkea. Monet ovat tässä vuoden mittaan myös sanoneet, että haluaisivat itse tehdä jotain vastaavaa, jos vain uskaltaisivat.
Koska oma päällimmäinen tunteeni tuolloin vuosi takaperin kaiken uuden ja epävarman edessä oli aivan jotain muuta kuin rohkea, olen useasti miettinyt, mitä rohkeus ja uskaltaminen oikeastaan edes ovat. Kyseiset olotilat eivät ainakaan synny päättämällä, että ”Nyt olen rohkea ja uskallan!”. Asia on paljon monitahoisempi.
Tässä vaiheessa on hyvä ajankohta vilkaista peruutuspeiliin, joten käyn vähän lävitse omaa reittiäni alanvaihtajana. Haluan jakaa toimiviksi kokemani vaiheet kaikille teille, jotka haluatte löytää oman uskalluksenne muutoksen tekemiseen omalla urallanne.
Ja kaikille teille muillekin, jotka jo olette löytäneet itsellenne mieluisimman paikan työelämässä, haluan tuoda lisäinnostusta työyhteisönne myönteiseen vuorovaikutukseen, arvostavaan palautekulttuuriin ja moniin muihin työn merkitykselliseksi tekeviin asioihin Työyhteisön Hyvinvointiväylä -valmennussarjalla, jonka esitteen voi ladata tästä linkistä.
***********
Voit halutessasi käyttää alla olevaa kirjoitusta omalla matkallasi työkirjan tapaan vastailemalla eri kohdissa oleviin kysymyksiin rauhassa asioita pohtien. Jos johonkin kysymykseen on vaikea löytää vastausta, kysy itseltäsi: ”Jos sydämeni saisi päättää, mitä se vastaisi?” Vastauksissa nimittäin kannattaa kuunnella eniten intuitiotaan, koska tietoinen mieli (”järki”) usein pyrkii vastustamaan muutosta.
 
1.     Selvitä itsellesi, mitä oikeasti haluat
Jotta matkallasi olisi suunta, tarvitset päämäärän eli tavoitteen: Mitä kohti haluan edetä? Mitä asioita haluan elämääni lisää? Mitä kenties vähemmän? Millaisessa työssä pääsisin parhaiten käyttämään taitojani ja työskentelemään sellaisten asioiden parissa, jotka koen merkityksellisiksi? Mitä haluan olla 5 vuoden päästä? Entä kymmenen?
Olin jo pitkään miettinyt, että jossain vaiheessa haluaisin tehdä työkseni jotain, joka liittyisi kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin ja muiden auttamiseen. En vain aluksi tiennyt, mitä se voisi kohdallani olla. Kunnes muutamia vuosia sitten pääsin työni kautta tutustumaan coachingiin, ja siinähän se sitten oli!
Itsellesi tärkeitä asioita voit kaivaa esiin esimerkiksi miettimällä: Mitä tekisin, jos en pelkäisi? Tai: Jos minulla olisi jo kaikkea, mitä tekisin? Pohdi sitten, mistä ammateista löytyy samoja elementtejä kuin mitä vastauksissasi oli. Esimerkiksi jos mieluiten ulkoilisit kaiket päivät ja nyt olet toimistohommissa, voisiko vaikka eräoppaan työ olla lähempänä omia intohimojasi?

2.     Tee itsellesi toimintasuunnitelma
Matka nykytilasta tavoitteeseen ei tapahdu hetkessä, ja siksi on hyvä laatia konkreettinen toimintasuunnitelma: Mitä muutoksia tavoitteen toteutumiseksi tarvitaan? Onko kouluttauduttava uudelleen? Minkälaisessa tahdissa haluan edetä? Kenen apua tai tukea mahdollisesti tarvitsen matkallani? Pystynkö toteuttamaan muutoksen vaatimat asiat töiden ohessa vai tarvitaanko erityisjärjestelyitä? Tulisiko ensin kerätä säästöjä esimerkiksi opiskeluja varten? Mistä asioista olen valmis luopumaan?
Jotta voisin joskus päästä työskentelemään kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin parissa, halusin coachingin lisäksi oppia lisää ihmisen fysiologiasta, kuntoilusta, ravitsemuksesta, motivoinnista jne. Siksi otin toimintasuunnitelmaani kuntosaliohjaajan ja Personal Trainerin opinnot. Päätös opintojen aloittamisesta töiden ohessa ei ollut helppo, koska opiskelut söivät käytännössä kaiken vapaa-aikani vuoden ajan. Perheen tuki oli siis tärkeää, ja toimintasuunnitelman ensimmäinen vaihe olikin asian lobbaaminen kotona.
Koska opiskelujen aloittaminen oli iso askel kohti jotain uutta, se antoi valtavasti energiaa. Muistan vieläkin sen hyvänolontunteen, mikä vallitsi ajellessani ensimmäiselle lähiopetuspäivälle! Tuo fiilis siivitti läpi vuoden, vaikka usein jäin lukemaan muun perheen jo mentyä nukkumaan.
Jos oma tavoitteesi edellyttää useiden eri asioiden toteuttamista, tee jokaisesta oma toimintasuunnitelmansa. Välitavoitteita voi olla kymmeniä ja kokonaisuus voi kestää useita vuosia. Se ei haittaa, koska jo yksittäisenkin välitavoitteen saavuttaminen tuo aina lisää motivaatiota jatkaa eteenpäin.


3.
    
Ryhdy toimeen
Suunnitelmat eivät sellaisenaan vie mihinkään, vaan ne pitää ensin muuttaa tekemiseksi. Mikä on ensimmäinen askeleeni kohti tavoitetta? Milloin otan sen?

4.     Inspiroidu ja innostu lisää
Mitkä asiat innostavat ja motivoivat minua matkallani eniten? Mitkä asiat säilyttävät intoni myös heikompina hetkinä?
Vaikka tavoitteesi olisi kuinka kirkas ja toimintasuunnitelmasi aukoton, aina voi tulla eteen sellaisia päiviä, jolloin matka tuntuu liian pitkältä. Vinkki: Jo heti matkan alkutaipaleella kannattaa tilata Ilkka Koppelomäen Uskalla Innostua -viikkokirje. Minulle se tuli jo kauan ennen kuin uskalsin tehdä mitään tavoitteeni eteen, ja viikko viikolta usko omiin mahdollisuuksiin selvästi kasvoi innostavien ja oivalluttavien kirjoitusten myötä. Myös monet blogit saattavat tuoda lisämotivaatiota.

5.     Hakeudu kannustajien seuraan ja jätä ennakkoluulot omaan arvoonsa
Ketkä lähelläni ovat niitä, jotka kannustavat minua? Keiltä kaikilta toivon saavani tukea?
Puhumalla tavoitteestasi muille teet sen myös itsellesi näkyvämmäksi. Vetovoiman laki alkaa toimia, ja tekemäsi valinnat vievät pikkuhiljaa tavoitettasi kohti. Myös muiden tuki ja kannustus vievät asiaa eteenpäin. Coachingissa valmentaja näkee valmennettavan täynnä mahdollisuuksia. Niin tekevät myös monet lähelläsi olevat henkilöt. Usein muut näkevät mahdollisuutesi jopa selkeämmin kuin sinä itse, koska olemme yleensä itse itsellemme huomattavasti vaativampia kuin mitä toiset ihmiset ovat meitä kohtaan.
Älä lannistu, vaikka jotkut antaisivat myös kriittisyyden näkyä kommenteissaan. Taustalla saattavat vaikuttaa heidän omat pelkonsa tai hämmennyksensä siitä, että he itse haluaisivat tehdä jotain vastaavaa, mutta eivät (ainakaan vielä) jaksa nähdä vaivaa asian eteen. Tai sitten syynä on aito huoli siitä, miten tulet pärjäämään hypättyäsi uuteen ja tuntemattomaan. Kaikkien tarkoitus on varmasti pohjimmiltaan hyväksyttävä, mutta oman muutosprosessisi keskellä sinun ei kannata jäädä selittelemään omia valintojasi, vaan hakeutua mieluiten sellaiseen seuraan, jossa voit kokea omien valintojesi olevan hyväksyttyjä. Muut sopeutuvat asiaan kyllä aikanaan, ja muutoksen tapahduttua mahdollinen kritiikki häviää.
Minulla on ollut ihana tukijoukko ystävistä, tutuista ja tuntemattomistakin. Mutta on tässä matkan varrella tullut vastaan myös paljon ihmetystä ja hämmästelyä. Ja ihan ymmärrettävästi, koska kyllähän se vähän kummallista saattaa monien mielestä olla, että pankkibisneksessä työskentelevä varatuomari lähtee opiskelemaan Personal Traineriksi ja sitten vielä Life Coachiksi. Mutta kokonaisuus ratkaisee – itselleni valinnat ovat tavoitteen myötä olleet päivänselviä, ja koulutusyhdistelmien absurdius yleisten normien näkökulmasta hymyilyttää itseäkin. Taustan moninaisuus voi kuitenkin auttaa erottumaan markkinoilla, joten erikoiseltakin vaikuttavat intressiyhdistelmät voivat olla hyödyllisiä.
Kun olet sinut tavoitteesi ja sen saavuttamisen edellyttämien toimien kanssa, on ihan samantekevää, mitä muut asiasta mahdollisesti ajattelevat. Nauti matkasta hyvässä seurassa!

6.     Tunnista rajoittavat uskomuksesi ja nitistä ne
Jos asioiden eteneminen kaikesta yllämainitusta huolimatta junnaa paikoillaan, syynä saattavat olla rajoittavat uskomuksesi. Uskomukset voivat olla tiedostamattomia, mutta ne vaikuttavat tekemisen taustalla koko ajan.
Mitkä ovat rajoittavia uskomuksiani, jotka mahdollisesti sabotoivat etenemistäni?  Monet haikailevat muutosta elämäänsä, mutta heti sivulauseessa sanovat: ”Olen liian vanha.” Tai: ”Ei minulla ole aikaa.” Tai: ”Ei minulla ole varaa.” jne.
Rajoittavan uskomuksen nitistämiseksi voit kysyä itseltäsi ”Onko todella näin?” Ja: ”Onko asia muidenkin mielestä näin?” Ja: ”Onko aina näin?” Voit myös koittaa kääntää uskomuksesi kokonaan toisinpäin, ja kuulostella, miltä se silloin vaikuttaa: ”Minulla on vielä runsaasti vuosia jäljellä ennen eläkeikää (joten ehdin hyvin vaihtaa alaa).” Tai: ”Minulla on kaikki tarvittava aika käytössäni (kun järjestelen asiat tilanteen vaatimaan tärkeysjärjestykseen).” Tai: ”Minulla on kyllä varaa (koska voin ensin rauhassa kerätä säästöjä).”  Miltä asia nyt kuulostaa?
Kun opiskelin yliopistolla noin puoli elämänpituutta sitten, samaan aikaan eräälle kurssille osallistui yli 60-vuotias mies. Hän oli varmaan siinä vaiheessa jo tottunut vastailemaan ihmettelyihin, ja alkoi kysymättä kertomaan, kuinka hän aikoi siirtyä eläkeiän kynnyksellä työskentelemään lakimiehenä. Se tuntui silloin parikymppisenä jotenkin oudolta, mutta samalla ihailin kovasti moista energisyyttä. Ja koska mies vaikutti olevan niin innoissaan tulevasta uudesta ammatistaan, ei ulkopuoliselle jäänyt epäilystäkään, etteikö hänen suunnitelmansa tulisi toteutumaan.
Tuon kohtaamisen jälkeen ei ikä ole mielestäni koskaan voinut olla este isoillekaan muutoksille. Sen sijaan omaksi rajoittavaksi uskomuksekseni kehkeytyi ajatus siitä, ettei yliopistotutkinnon päälle kannata alkaa enempiä ammatteja opiskelemaan. Kuinka väärässä vielä muutamia vuosia sitten olinkaan!

7.     Jousta tarvittaessa
Miten suhtaudun asioihin, kun ne eivät etenekään haluamallani tavalla? Minkälaisista ajatuksista ammennan voimavaroja silloin, kun asiat eivät mene suunnitelmieni mukaan?
Kaikki ei tosiaan aina mene ihan siten kuin on alun perin suunnitellut. Tavoite on hyvä aina välillä kirkastaa uudelleen ja sitä voi aina tarvittaessa myös muuttaa. Sinä itse päätät. Joskus matkasta saattaa tulla mutkikkaampi, mutta se saattaakin olla loppupeleissä parempi reitti, koska rosoisella matkalla oppii aina enemmän uutta. Kuten elämässä yleensäkin. Varsinkin itsestään. 
Alun perin ajattelin, että tekisin vakituisen työni ohella osa-aikaisesti hyvinvointivalmennuksia. Eli siten saisin elämääni lisää niitä asioita, jotka kiinnostivat minua erityisesti. Mutta pian huomasin, etten silloisessa työssäni päässyt käyttämään niin usein coaching-taitojani kuin olisin halunnut, ja etten sittenkään ehtisi/jaksaisi tehdä harrastusluontoisesti toista työtä. Ajauduin isojen kysymysten äärelle. Varsinkin, kun Business Coaching -koulutuksen jälkeen olin alkanut haaveilla pitkästä LCF Life Coach -koulutusohjelmasta, johon en silloisten töideni ohessa olisi pystynyt osallistumaan monien perättäisille arkipäiville osuvien lähiopetuspäivien takia.
Todella pitkän miettimisen jälkeen sain tehtyä päätöksen, joka oli tulevaisuuteni kannalta paras: otan riskin ja irtisanoudun. Pahinta, mitä olin keksinyt voivan sattua, oli se, että en yrittäjänä saisi tarpeeksi asiakkaita ja joutuisin hakeutumaan joihinkin muihin tehtäviin. Ehkä joihinkin sellaisiin, joissa voisin kuitenkin hyödyntää sitä osaamista, joka on lähimpänä sydäntäni… hmmm… ei kuulostanut ihan huonolta enää sekään vaihtoehto ;-)

8.     Usko ja luota itseesi – ja ota tarvittaessa avuksesi coach
Olet itse oman elämäsi paras asiantuntija. Sinulla on jo kaikki tarvitsemasi uuden aloittamiseen. Auta rohkeuttasi vain tulemaan esiin, se kyllä on jo sinussa. Tärkeintä on kuunnella sydäntään, niin on helpompi huomata eteen tulevat mahdollisuudet.
Paras tuki omalla matkallani ”rohkeaksi” on ollut coaching. Ammattitaitoisen valmentajan kysymysten ja harjoitusten ohjaamana omat mahdollisuudet avautuvat ihan eri tavalla kuin yksin pohtimalla. Itsekseen miettien ajatukset alkavat niin kovin helposti pyöriä mahdollisten riskien/uhkien ympärillä, jolloin hyvät suunnitelmat jäävät pelkojen varjoon.
Coaching todella auttaa muuttamaan unelmat konkreettisiksi tavoitteiksi, tavoitteet toimintasuunnitelmiksi ja toimintasuunnitelmat tekemiseksi, kunnes sitten joku kaunis päivä huomaatkin saavuttaneesi tavoitteesi – eli unelmasi J
 
9.     Matka jatkuu

Etukäteen ajateltuna lähes mahdottomalta tuntuva muutos voi siis hyvinkin olla mahdollinen, kun sille vain antaa tilaisuuden ja riittävästi aikaa. Aikaa voi hyvinkin mennä useita vuosia, mutta maalista on kiva katsoa toteutunutta matkaa taaksepäin.
Tommy Hellstenin kirja ”Saat sen mistä luovut” on loistava apu rohkeuden löytämisen tueksi. Yksi kirjan lempikohdistani on: ”Usein ajatellaan, että rohkeus on sitä, ettei pelkää. Näin ei kuitenkaan ole, vaan rohkeus on sitä, että toimii vaikka pelottaa.”
On jotenkin lohduttavaa, ettei peloista edes tarvitse päästä eroon. Ne toimivat tarvittaessa hyvinä itsetutkiskelun signaaleina: Mitä oikeastaan edes pelkään? Mikä on pahinta mitä voisi sattua? Mitä voisin silloin tehdä, jotta tilanne kääntyisi paremmaksi? Usein vastaukset näihin kysymyksiin saattavat oivalluttaa ja viedä eteenpäin.
Oma matkani jatkuu hyvinvointi- ja työyhteisövalmennusten parissa. Haluan erityisesti lisätä kaikkien rohkeutta tehdä asioita itseään ja toisiaan paremmin kuunnellen. Aito ja arvostava vuorovaikutus (myös oman pään ja sydämen välillä) on tärkeä väylä jokaisen hyvinvointiin.

Rohkeutta muutoksen polullesi toivoen,
Sini

Ps. Jos et vielä ole käynyt kurkkaamassa Hyvinvointiluotsin nettisivuja, pääset sinne tästä linkistä. LCF Life Coach -kollegojen kanssa tulemme toteuttamaan inspiroivia valmennustilaisuuksia, joissa jokainen osallistuja pääsee taas askeleen lähemmäksi omaa unelmaansa. Jos kiinnostuit, voit laittaa viestiä minulle sini@hyvinvointiluotsi.fi, niin lisään sinut tulevien tapahtumien postituslistalle.